Taakseen piilottaa (oneshot, s)

[Evelyn]

Title: Taakseen piilottaa (muutettu 17.8.08)
Author: Evelyn
Raiting: sallittu
A/N: Tarinan toiseksi viimeinen virke on otettu Uniklubin kappaleesta Luotisade, ja se nyt on siellä ihan vain, että ihmiset osaisivat ajatella ko. biisin fiilistä (luotan siihen, että kaikki ovat sen kuulleet).

~*~*~*~

Kävelen hautuumaan poikki, valkoisen hiekkatien valittaessa allani. Mulperipuu varjostaa tyhjää kuoppaa, yhtä tyhjää kuin minä olen nyt. Sinä et ole vielä täällä, enkä minä ole vielä siellä. Ruskea maa odottaa sinua kita ammollaan, valmiina nielaisemaan hauraan ruumiisi. Yksikään arkku, edes niin kaunis ja jykevä kuin omasi, ei tulisi pysäyttämään sitä.

Syksy irrottaa kauneimman lehtensä puusta ja laskee sen olalleni. Niin, minä tunnen hänet, Syksyn, hän haluaa lohduttaa minua. Hän haluaa lohduttaa meitä kaikkia, surra puolestamme, ja niin valuttaa kyyneleensä tähän maahan kerta toisensa jälkeen. Sateen jälkeen valaisee maailman toivoen valaisevansa myös pienet mielemme. Sormeni hakeutuu punertavalle lehdelle, ja kuljetan sitä huuliani pitkin.

Palaan samaa valittavaa tietä pitkin tummaan graniittiseen kirkkoon, joka on nähnyt suuret surut ja suuremmat ilot. Syvintä tuskaa se ei silti ole koskaan päässyt koskettamaan. Sitä tuskaa, joka valtaa minua pala palalta, sentti sentiltä, sekuntti sekunnilta, ja tahtoo musertaa minut. Se ei tahdo minun enää koskaan näkevän ystäväni Syksyn kaunista auringonpaistetta, eikä suuria kylmiä kyyneleitä hänen silmistään. Minä luotan siihen, että sinä autat minut vielä alkuun uudelleen.

Silmäni hohkavat punaisina, kuten monen muunkin ympärilläsi. Minä tiedän keitä he ovat, mutten tunne heitä, en yhtäkään. Jopa äitini on minulle vieras tällä hetkellä, kun olemme täällä suremassa sitä, kuinka sinä et enää kärsikään. Ristiriitaisuus valtaa mieleni, enkä tiedä, kuuluisiko minun itkeä ilosta, vai surusta. Halusinko sinun kärsivän vielä ne vuodet, jotka olisit voinut elää sairaalan sängyssä, vai osasinko jo odottaa innolla sitä hetkeä, kun et enää tuntisi kipua. Sitä kipua, jonka hoitajat sinulle tuottivat säälivillä sanoillaan, kipua, joka tukisti sinua jokaisen yskänpuuskan aikana, sitä tuskaa, jonka meidän hiljaiset nyyhkäyksemme toivat huoneeseesi.

Sinä olet siinä. Minä näen sinut. Minä tiedän, että se kaunis nainen tuolla takahuoneessa on juuri viisi minuuttia sitten sutaissut kasvoillesi vielä ne viimeiset pisarat meikkiä, minkä jälkeen sinut tuotiin tänne eteemme. Pitkä mies mustassa kaavussaan tunnustelee tiensä luoksemme, silmät kiinni. Hän avaa kirjansa, jonka sivuilla ei ole mustetta. Tiedän, että hän on sokea, mutta hän näkee enemmän kuin useimmat. Hän näkee syvälle meihin ja todella tietää keitä olemme. Jos minun täytyisi uskoa Jumalaan, minä uskoisin, että tämä mies on Jeesus. Hän on kaunis rumuudessaan, hän puhuu kauneimmin ja huomaan, ettei hän enää kuljeta sormiaan pitkin tuota nyppyläistä sivua. Hän ei lue meille Jumalan sanomaa taikka siunausta, hän puhuu jokaiselle meistä yksitellen. Virke kiviselle sydämelle, virke yksinäiselle vaeltajalle, virke taivaalle ja virke Syksylle.

Ensimmäinen osoitetaan marttyyreille. Heille, jotka eivät kuulleet päätöstä huuliltasi. Heille, jotka eivät ole nähneet sinua vuosiin. Heille, jotka eivät itke, mutta nyyhkyttävät suurimpaan ääneen. Toinen on teille vierelläni, teille, joita en voi sanoa näinä vuosien mittaisina minuutteina tuntevani. Teille, jotka löydätte hänet sydämistänne vielä sadankin vuoden kuluttua, vaikka aika olisi haalistanut teidät jo valokuvistakin pois. Hän sanoo, että oikea rakkaus löytää tien. Viimeinen on minulle ja sinulle, minä tiedän sen. Hän sanoo sen hiljaa, mutta hän sanoo sen kovaa. Hän on lähelläni. Kertoo, kuinka suru huuhtoutuu syksyisen sateen mukana maahan ja ikävöinnin kaiku kantaa muistoa, kunnes tätä maailmaa ei ole enää jäljellä. Syksy koskettaa taas hiuksiani ja muistuttaa läsnäolostaan. Hiljainen tuuli kohahtaa kellotornissa ja viheltää itsensä tietoisuuteemme.

Rytmikkäät askeleet vievät sinut pois. Ne kulkevat valittavaa tietä pitkin, sinne, missä aiemmin seisoin. Sinne, minne jätin sinulle palan sydäntäni ja ruusun terälehden.
Hihnat ovat valkoiset, vaikka tihkusade värjääkin ne silmissäni mustiksi. Pisara, toinen, väri valuu alaspäin. Painovoima kumoutuu ja se lähtee nousemaan, mustaten kantajien kynnet, samoin kuin muistonikin.

Olet siellä nyt, ruskean mullan armoilla, toivon, ettei se pure sinua kovin kovaa. Viimein kyyneleet alkavat valua kasvoilleni sateen tahtiin, toivon niiden piilottavan surkeuteni, käärivän minut kosteaan huopaansa ja hautaavan kolkkoon luolaan Siperian takamaille. Työnnän kylmettyneet kädet taskuihini ja kierrän oikean käteni hopeisen ketjun ympärille. Sain sen sinulta aikoinaan, nyt on jo korkea aika antaa se takaisin. Kohotan sen huulilleni ja suutelen kerran. Vanhempani odottavat, tunnen heidän kehotuksensa hyvästeihin värähdyksinä kehossani. Suutelen toiste ja kiedon ketjun haparoivin ottein tumman puhuvan ruusun kukkaan. Olet vapaa menemään minne huvittaa, mutta pyydän sinua pistäytymään kylässä aina silloin tällöin.

Sun mentävä on.

Kukkien kuningatar putoaa arkkusi viereen ja hautautuu hiekkaan.
_________________
And I want to walk with you on a cloudy day
in fields where the yellow grass grows knee-high.

[Fleur beaú]

Kaunis, sinulla on erittäin taiteellinen kirjoitustyyli, josta pidin todella
paljon. Lukuunottamatta yhtä kohtaa teksti oli mielestäni täysin kieliopin
mukaista.

Tämä kohta minua häiritsi: sun mentävä on.
Muu teksti oli kirjoitettu kirjakielellä, mutta yo. kohta oli puhekielellä.
Näitä kahta ei koskaan saisi sekoittaa. <;

(mikä helvetti on mulperipuu :o)

/ muoks. Pojot ikärajasta otsikossa. (;
_________________
Are you coming or going? Or coming, and then going? Or coming and staying?
~ Brian Kinney

[fantsuttaja]

Kaunis. Erittäin kaunis. En ´muuta keksi.

[dream]

^^ Fleur beaú ko. kohtahan on Uk:n biisistä, ja se lauletaan siinä noin
Mutta, tosi kaunista tekstiä, kirjoitat hyvin. Rakentavaa palautetta en osaa antaa nyt tähän hätään mutta mutta, tosi nätti teksti, hienoa :]
_________________
Ei mun voimat voi riittää siihen, älä säikähdä ei tää paikka tuu muuttuu kuuna päivänä

[Fleur beaú]

dream - Tiedän kyllä kyseisen kappaleen, mutta siitä huolimatta. ;)
_________________
Are you coming or going? Or coming, and then going? Or coming and staying?
~ Brian Kinney

[salllllla]

Todella nättiä ja selvää tekstiä.
eniten pidin tästä kohdasta: Virke kiviselle sydämelle, virke yksinäiselle vaeltajalle, virke taivaalle ja virke Syksylle.
Tuo jotenkin sito tämän kivasti. muutapa en keksikkään.
Lisää näitä tälläisiä helmiä!
_________________
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

[Midnight]-]

Tää oli kauniisti kirjotettu.

[Evelyn]

Muutin tuon otsikon siihen muotoon, missä se on ollut nyt pidemmänkin aikaa, ja copypastesin harhakuvaversion tarinasta tuohon aiemman tilalle. En ole varma, onko siellä eroa yhdelläkään kirjaimella tai sanalla, mutta kuitenkin. Hokasin vasta äsken aluetta selaillessani, että tämäkin on täällä :'D Mutta kiitoksia vain kommentoijille ;>
_________________
And I want to walk with you on a cloudy day
in fields where the yellow grass grows knee-high.

[xsar-]

Tämä tulee nyt aika myöhään tuon tarinan jälkeen mutta haitaako tuo...
Tosi kaunis ei voi muuta sanoa <3
Tunnelma oli ihana, tuntui että silmätkin alko vuotamaan kun luki tätä..
_________________
Just when we realize that we are alive we die